Kaupunkikiinteistöt LKV

Kaupunkikiinteistöt LKV

Kaupunkikiinteistöt LKV on Lounais-Suomen Kaupunkikiinteistöt Oy:n virallinen aputoiminimi.
Yhtiö on perustettu vuoden 1988 keväällä, ja se on toiminut kiinteistönvälitysalalla itsenäisenä yrityksenä vuoden 2008 elokuuhun, jolloin toiminta siirtyi OPKK:lle.
Samaan aikaan siirryin itse opkk:n toimitilapuolelle, jossa hoidin toimitilakohteiden myyntiä, vuokrausta ja arviointeja.
Elokuussa 2018 minulle tuli 10 vuotta täyteen OPKK:ssa, ja päätin ryhtyä taas itsenäiseksi yrittäjäksi. Näin Kaupunkikiinteistöt LKV:n toiminta käynnistyi uudelleen.
Toimin siis nykyään toimitilojen parissa kiinteistöasiantuntijana. Tarjoan kattavat palvelut toimitilojen myynnin, oston, vuokrauksen ja arvioinnin saralla.
Lisäksi tarjoan toimitilojen konsultointipalveluita. Toimin pääasiassa Varsinais-Suomen alueella, mutta suoritan erillistoimeksiantoja myös muualla Suomessa.
Terveisin Ismo Koskinen.

Hei!

Hyödynnä sinäkin pitkä kokemukseni kiinteistönvälitysalalta!

Hoidan nykyään toimitilojen myyntiä ja vuokrausta itsenäisenä yrittäjänä Kaupunkikiinteistöt LKV:ssä.

Työurani kiinteistönvälitystoimistossa alkoi Lounais-Suomen Kaupunkikiinteistöt Oy:ssä keväällä 1988, joten minulle tulee tänä keväänä 36 vuotta täyteen kiinteistönvälitysalalla.

Kaupunkikiinteistöt LKV hoitaa kaikkia toimitilavälitykseen liittyviä asioita.

Olen valmis uusiin työtehtäviin, joten mikäli olet myymässä, ostamassa tai vuokraamassa, ota yhteyttä.

Ystävällisin terveisin
Ismo Koskinen
Yrittäjä, kiinteistönvälittäjä, LKV, NTM